Lapsena kävin tyttökerhossa. Sitä pidettiin Kasperissa, Lintuviidalla.
Kerhossa askarreltiin, leikittiin, pelattiin, pidettiin "pikkukirkkoa". Kerhosta sai kavereita ja usein sinne pyöräiltiinkin yhdessä naapurin tyttöjen kanssa. Kerhoon sai mennä silloin kun ehti. Käynneistä pidettiin kyllä kirjaa, mutta sen suurempaa sitoutumista ei vaadittu. Tyttökerhoon oli aina tervetullut!
Muistan kuinka juhlallisia oli saada sytyttää kynttilä pikkualttarille tai soittaa triangelia hartaushetken
alkamisen merkiksi.
Tyttökerhon ohjaajat Minna & Tuire olivat suuria esikuvia. Halusin tulla kerhonohjaajaksi kuten hekin. Puuttuiko rohkeutta, kerhonohjaajapari vai veivätkö muut harrastukset liikaa aikaa, sitä en muista, mutta kerhonohjaajaa minusta ei tullut.
Tyttö-ja poikakerhoja järjestetään edelleen ympäri kaupunkia kymmenittäin. Niihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja ne ovat kaikille maksuttomia. Asioita, jotka ovat nykylasten harrastuksissa melko harvinaisia. Tyttö-ja poikakerhoja löytyy kotikulmilta. Kerhoon pääsee kävellen tai pyörällä, ilman että vanhempien täytyy kuskata, varsin harvinaista sekin. Kerhonohjaajina toimivat varhaisnuoret, jotka saavat hyvää kokemusta ryhmänohjaamisesta ja mainiota harjoitusta tulevia opiskelu-ja työpaikkoja varten. Monipuolista matalan kynnyksen toimintaa, johon kenen tahansa on helppo osallistua ja saada itselleen hyvä harrastus.
Jokainen kerhokerta päättyi Sisaruspiiriin. Yhteinen piiri, jossa kädet laitettiin ristiin vieruskaverin kanssa ja kerho päätettiin piirissä yhteisellä lorulla.
" Hyvää yötä, Jeesus myötä, kiitos tästä päivästä. "
Hyvää viikonlopun jatkoa!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti